Kaupunkilainen asunnonostaja ahtaalla

Terve taas Brotherus,
Tämänkertaisen katsauksen pääasiallinen kohderyhmä taisi olla hallitusneuvottelijat? Käytit katsauksessa sanaa ”sääntely” eri muodoissaan kokonaista 10 kertaa. Mitä tarkalleen ottaen tarkoitat tällä asunto- ja rahoitusalalla perinteisesti kauhua herättävällä ja kirosanaksi laskettavalla termillä? Muutama hämmentävä esimerkki:
– ”Verotuksen ja sääntelyn kiristykset ovat osuneet ankarimmin kaupunkilaiseen asunnonvaihtajaan.” (Eikö verotuksen kuulukin osua sinne missä raha liikkuu ja sääntelyn sinne missä markkina on ylikuumentunut?)
– ”Lainat valuvat varjopankkisektorille ja sääntelyn ulkopuolelle, missä lainanhakijan ei tarvitse pelätä 6 prosentin koron stressitestejä.” (Haluatko että varjopankkisektori pistetään kuriin lisäsääntelyllä, vai että perinteinen pankkisektori vapautetaan sitä hidastavasta sääntelystä?)
– ”Uutta sääntelyä on tulossa, eikä asunnonostajan ahdinko tunnu olevan korkealla sääntelijöiden asialistalla.” (Mitä uutta sääntelyä on tulossa? Ja mitä ihmettä niiden pirullisten sääntelijöiden asialistalla sitten oikein on?)
– ”Ylituotanto ja ylilyönnit säikyttävät sääntelijät — rakentamiseen esteitä ja hidasteita” (Jatkaisiko rakennusteollisuus tyytyväisenä ylituotantoa ja ylilyöntejä jos sääntelijä vain sallisi? Vai aikooko se kurja sääntelijä estää ja hidastaa rakentamista tilanteessa jossa rakentajat ja rahoittajat itse vetävät liinat kiinni?)
Eipä silti, omassa sarjassaan katsaus on mestariteos. Kuten lajityyppiin kuuluu, se esittää asuntojen — ja siten asumisen — hintatason nousun lähtökohtaisesti positiivisena asiana ja laskun turmiollisena, tätä kuitenkaan suoraan sanomatta. Samanaikaisesti maalataan uhkakuvaa korjausliikkestä, tämäkin kautta rantain (kuka muka ostaisi asunnon 85-95% velkavivulla jos uskoisi sen arvon laskevan). Ongelmaksi osoitetaan niitä toimia joilla kansantalouden vakautta ja pitemmän aikavälin kilpailukykyä tehokkaasti tuhoavaa velkavetoista hintakuplaa yritetään edes puolivillaisesti hillitä. Narratiivin uhriksi valikoituu tyylipuhtaasti ”tavallinen asunnonostaja” jota mm. ”rangaistaan” omarahoitusvaatimuksella (edelleen hyvin kevyellä sellaisella).
Yhdysvalloissa, jossa lobbaus ja mielipidevaikuttaminen on kehitetty tieteen tasolle, on perinteisesti käytetty juuri samoja tekniikoita esim. terveydenhuoltoalan, rahoitus- ja vakuutusalan ja monen muun sekä kuluttajista että veronmaksajista aikoja sitten kurkkuotteen ottaneen toimialan kaikkinaista ”sääntelyä” vastaan, toistaiseksi varsin hyvällä menestyksellä. Menestyksen hintaa tosin maksetaan parhaillaan ennennäkemättömänä yhteiskunnallisena epävakautena.
Pari muuta huomiota:
Asuntomarkkinoita kommentoitaessa käytetään järjestelmällisesti aivan erityistä riskin määritelmää, kuten tässä: ”Riskit kasvavat, elleivät tavalliset asunnonostajat palaa pian asuntosijoittajien rinnalle.” Ei, vaan tässä tapauksessa jo pitkään olemassa ollut ja pitkään kasvanut riski markkinoiden korjausliikkeestä toteutuu (toteutunut riski ei enää ole ”riski”).
”Tavallisen asunnonostajan rattaisiin on laitettu useita kapuloita viime vuosien aikana: korkeampi lainakatto(1), vääristävä varainsiirtovero(2) ja aktiiviset asuntosijoittajat(3) näkyvät asuntokaupassa vääjäämättä.”
Tässä kapuloissa onkin paljon purtavaa…
1. Korkeampi lainakatto otettiin käyttöön nimenomaan tuon ”tavallisen asunnonostajan” — ja mikä vielä tärkeämpää, koko kansantalouden vakauden — suojelemiseksi.
2. Millä perusteella varainsiirtovero on yhtään sen ”vääristävämpi” kuin mikä tahansa muu vero? Vaikkapa autovero? Lukuisat kommentaattorit antavat ymmärtää että veron poisto koituisi asunnon ostajan eduksi. Tätäkään ei koskaan sanota suoraan, jo siksi, että se tiedetään hyvin epätodennäköiseksi. Asunnot, sekä uudet että vanhat, maksavat yleensä juuri niin paljon kuin ostaja kykenee niistä maksamaan, ja sen ”tavallisen asunnonostajan” maksukyvyn määrittää ensisijaisesti se paljonko ja millä ehdoilla lainaa annetaan. Lainan maksukyky selviää toki vasta myöhemmin, mutta se ei ole rakennusteollisuuden ongelma. Pankeille sen *pitäisi* olla ongelma, mutta eivät yleensä tee siitä kovin suurta ongelmaa, jollei se kirottu sääntelijä pakota.
3. ”Aktiiviset asuntosijoittajat” ovat suoraa seurausta keinotekoisen matalasta korkotasosta, edelleen varsin löysästä lainanannosta, asuntosijoittajia hellivästä verokohtelusta ja asumisen tukiin vuosittain käytettävistä veromiljardeista (vastaa kohta suurin piirtein maanpuolustusbudjettia). Se toki pitää paikkansa, että yli-innokkaat asuntosijoittajat nostavat asuntojen (eli asumisen) hintatasoa, ja ovat siten lyhyellä tähtäimellä kapulana rattaissa tuolle pian sukupuuttoon kuolevalle ”tavalliselle asunnonostajalle”, joka jonkin käsittämättömän ”mysteerin” takia epäröi ostaa reaalihinnoiltaan Suomen tilastohistorian kalleimpia kaupunkiasuntoja. Toisaalta nämä samat ”aktiiviset asuntosijoittajat” ovat mahdollistaneet viime vuosien rakennusbuumin, mikä on hyvä asia, eikö vain? Paitsi jos se lopulta johtaa asuntojen (ja siten asumisen) hintatason korjausliikkeeseen? Joka on huono asia?
Jotten vahingossa kirjoittaisi liian lyhyttä kommenttia, vilkaistaan vielä uutisvirtaan pikaisesti hukkuvaa pikku-uutista rakkaimman verrokkimme omasta asuntokuplasta, otsikolla ”Riksbank: Kotitalouksien velkaantuminen yhä Ruotsin suurin riski” (Rakennuslehti, 22.5.2019):
””Tämän korkean velkaantuneisuuden perimmäisten syiden ratkaisemiseksi on tärkeää, että asunto- ja veropolitiikassa ryhdytään kiireesti toimiin”, raportissa sanotaan […] Riksbank toteaa, että myytyjen asuntojen määrä on laskenut lainojen lyhentämiseen liittyvien vaatimusten kiristymisen myötä. Tämä viittaa siihen, että kysyntä ei ehkä ole riittävää nykyisellä hintatasolla ja hinnat saattavat laskea edelleen.”
Veikkaan että Suomen Pankki vetäisi raporteissaan saman suoran viivan lainoituksesta asuntojen kysyntään ja hintatasoon, jos uskaltaisi.
Toivon tietysti sekä rakennusteollisuudelle että rahoitusalalle kaikkea hyvää, mukaan lukien kannattavaa liiketoimintaa, mutta siinä vaiheessa kun kotitalouksien velkaantuminen on muodostunut kansantalouden suurimmaksi ongelmaksi, sääntelijät ovat jo pahasti myöhässä.

Asuntomarkkinoiden ylikuumentuminen ja hintojen nousu kasvukeskuksissa rapauttaa suomen kilpailukykyä.Ihmisten tulisi pitäytyä nykyisillä asuinseuduillaan. Tuotanoa tulisi siirtää edullisimmille paikkakunnille. Kuljetustukia tulisi nostaa jotta tuotanto voisi toimia paremmin raaka-aineiden lähteillä ja siellä missä tuotanto olisi edullisinta.