Hypon reaktio: Asuntolainojen nostot kasvavat – sijoittajat ovat nopeampia liikkeissään

”Asuntolainanostojen syyskuussa käynnistynyt kasvu voimistui loka–marraskuussa asuntokaupan kasvun myötä. Samalla aiempaa alempi asuntojen hintataso on pienentänyt keskimääräisen nostettavan asuntolainan euromäärää, jolloin lukuja ei voi suoraan verrata korona-aikaan. Asuntokaupan elpymiseen vaikuttavat kaupan ketjut ostettavien ja myytävien kohteiden osalta voivat olla pitkiäkin, mikä hidastaa kaupan kasvutahtia, mutta samalla velkaakin tarvitaan aiempaa vähemmän”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen kuvailee.

Kotitalouksien velkaantuneisuus on laskenut, kun asuntolainoja on lyhennetty säntillisesti, mutta uusia asuntolainoja on nostettu maksettuja lainanlyhennyksiä vähemmän.

Suomen Pankki julkisti uudet tiedot asuntolainojen nostoista ja koroista. Tavallisia asuntolainoja nostettiin marraskuussa 1,19 miljardilla eurolla ja sijoitusasuntolainoja 124 miljoonalla eurolla. Asuntolainakanta laski 0,4 prosenttia vuoden takaisesta. Asuntolainakannan keskikorko oli 3,66 prosenttia ja uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko 3,26 prosenttia.

”Kun oman kodin ostoon otettujen asuntolainojen kanta on vielä 0,7 prosenttia vuodentakaista alempana, on sijoitusasuntolainojen kanta puolestaan kasvanut vuoden takaa 1,7 prosentilla. Vuosi sitten sijoituspuolella oli toki hiljaisempaa, jolloin liikkeellä olivat nimenomaan ensiasunnon ostajat. Sijoittajat ovat kenties kuitenkin hieman nopeampia liikkeissään, kun asuntojen hinta- ja kauppamäärätiedot antavat jo viitteitä asuntomarkkinoiden asteittaisesta elpymisestä. Asuntolainakannan keskikorko on laskenut kuukausitasolla huhtikuusta lähtien, ja keskikoron muutos painui pakkaselle myös vuoden takaa lokakuussa. Laskeva korkokehitys tukee asuntokauppaa ja lainakysyntää entistä enemmän tänä vuonna, kun uusien nostettavien lainojen korot ovat nyt koko lainakannan korkotasoa alhaisemmat”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.